Tuesday, March 25, 2008

Lakipykälien soveltuvuudesta vessapaperiksi


Olen viime aikoina uhrannut säädyttömän monta hetkeä päihdepolittiselle pohdiskelulle. Olen myös, ihmisten kiihottumisen innoittamana, yrittänyt hahmottaa aihetta seuraavalle blogitekstilleni. Se on tässä, kuten viisaimmat jo saattoivat oivaltaa. Asia oli jokseenkin epäselvä kunnes kauniina kevätiltana poltin paukut ja annoin mieleni upota.

On ilmeistä, että ihmiset panikoivat, etenkin Suomessa, aivan liikaa siitä, mitä laki sanoo. Huumeidenkäyttäjät vetävät asian ehkäpä kaikista eniten överiksi. Sinänsä se on ymmärrettävää – huumeiden käytön kieltävät lakipykälät ovat kaikista vammaisimpia lakeja yhteiskunnassamme. Huumeet itsessään eivät yleisesti ottaen aiheuta paskaa, vaan ihmisten asennoituminen niiden käyttöön. Niiden käytön kieltäminen tuntuu täysin järjettömältä kun tajuaa tämän, puhumattakaan siitä itsestäänselvyydestä että kieltolaki loukkaa tasan jokaisen yksilön oikeuksia ja vapauksia.

Miksi siis sanon, että kamapäät panikoivat liikaa? Koska käytännössä ainakin Suomessa tilanne on se, että ihmiset voivat aivan vapaasti vetää niin paljon kamaa kuin tahtovat kunhan eivät häiritse muita. Yleisimmin ongelmia lain kanssa tulee silloin kun ihmiset urpoilevat tai tekevät liian ison jutun harrastuksistaan. On olemassa poikkeuksia, ja joskus poliisi voi oikeastikin olla sika. Useimmiten ongelmia ei kuitenkaan ole. Miksi vitussa ihmiset siis käyttävät niin paljon energiaa epämääräiseen negailuun siitä, että laki rajoittaa heidän yksilönvapauksiansa kun näin ei kuitenkaan käytännössä ole? Joo, hampunkasvatuksesta on mahdollista narahtaa mutta eivät ne sakot nyt niin isoja ole että ne todella estäisivät tätä harrastusta jos se oikeasti tuntuu tärkeältä. Työpaikan menetys ja muut nihkeät lieveilmiöt ovat myös mahdollisia, mutta ei niiden odottaminen ainakaan auta asiaa.

En tietenkään tarkoita sitä, ettei huumelakeja tulisi muuttaa. Puhun siitä, kuinka tärkeää on tiedostaa, että voimme käytännössä kuitenkin tehdä hyvin pitkälti juuri sitä mitä tahdomme. Hatsipäät kitisevät surullisen usein siitä, ettei Suomessa voi julkisesti puhua huumeista kuin yhdestä näkökulmasta. Mistä vitusta te sen tiedätte? Kuinka moni on yrittänyt? On muutama esimerkki siitä että poliitikot saattavat olla kusessa jos jäävät kiinni huumeista, mutta toisaalta on myös päivänselvää että heidän oma asennoitumisensa narahtamiseen vaikuttaa – jos yleisilme on anteeksipyytelevä, perseitänuoleva ja valehteleva ilman rohkeutta seisoja tekojen takana, niin ei ihmekään että ihmiset reagoivat negatiivisesti. Myöskään populistinen "kannabis pitää sallia muttei muita huumeita"-retoriikka ei toimi koska se on ilmiselvän epälooginen.

Jos tämän anteeksipyytelyn sijaan tultaisiin rohkeasti kaapista, kerrottaisiin rehellisesti mitä huumeidenkäyttö merkitsee omassa elämässä ja vältettäisiin populistista paskanpuhumista, olisi ihmisten mitä todennäköisimmin paljon helpompi omaksua normaaleista linjoista poikkeavia näkemyksiä, ainakin intuitiivisella tasolla. Älyllisen ja rationaalisen mielen suhteen homma on varmaankin vähän monimutkaisempi – ihmiset vastustavat aina uusia ideoita, mutta rehellinen ja avoin keskustelu tekee takuuvarmasti jonkinlaisen vaikutuksen jokaiseen kuulijaan, ja merkittävimmät muutokset ottavat aina aikansa. Sillä välin, vetäkää rohkeasti mutta kunnioittavasti henkeen ja tarjotkaa kokemattomille kavereillekin – he tulevat mitä luultavimmin kiittämään.

Jos haluatte että yleisen hyväksynnän määrä kasvaa, niin lopettakaa se vitun sekoilu, näyttäkää etteivät aivonne ole homehtuneet, älkää vetäkö niitä helvetin ryynejä jotka sumeuttavat viimeisetkin aivotoimintanne rippeet ja ylipäätään käyttäytykö kuin nistit. Unohtakaa se ajatus, että teidän tulisi nöyristellä tai antaa keinotekoisia vaikutelmia; eläkää laadukasta elämää, olkaa esimerkkinä muille, niin huumeita vastustavatkin alkavat ajan myötä tajuamaan ettei ongelma ole huumeissa. Unohtakaa myös se idioottimainen kuvitelma, että huumeidenkäyttäjän tai alakulttuuriin kuuluvan tulisi olla irrallaan yhteiskunnasta – jokainen meistä on osa sitä, ja on aivan saatanan paljon luovempi ratkaisu ymmärtää tämä ja keskittyä kehittämään, parantamaan ja edistämään sitä sen sijaan että paettaisiin vastuuta ja yritettäisiin, mahdottomasti, irtautua yhteiskunnasta. Vika on sinussa, ja vika on minussa. Vastuu on meillä.

Niin kauan kuin valehtelette tai peittelette asioita, ihmiset tulevat sen aistimaan. Otatte todella ison harppauksen eteenpäin huumekeskustelussa heti kun päätätte lopettaa paskanpuhumisen. Mitä luultavimmin kykenette myös käyttämään huumeitanne paremmin seurauksin kun otatte foliohatun päästä ja hylkäätte negatiivisen asenteenne.

Käytännössähän tämä tarkoittaa ehdottomasti myös sitä, että lopetatte typerän puolustelun ja vähättelyn: Esimerkiksi: Kannabis vaikuttaa lähimuistiin. Sen sijaan että yrittäisitte väkisin kiistää tämän, mitä jos kokeilisittekin täysin uutta lähestymistapaa: Lähimuistin katoaminen ei ole vika vaan ominaisuus, täysin ilmeinen ja looginen seuraus siitä, että psykedeelit lisäävät keskittymistä nykyhetkeen. Tietenkin se vaikuttaa lähimuistiin. Useimmissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole ongelma, joskin on tietysti esimerkiksi joitakin töitä joissa tämä ei ole hyväksi.

Kannabiksen passivoiva vaikutus taas liittyy, kuten Bill Hickskin aikoinaan vihjasi, pääosin siihen että pajauttaja tajuaa etteivät tehtävät asiat useinkaan ole vaivan arvoisia. Jos teette paskaduunia tai muuten vain jotain sellaista joka ei vittuakaan kiinnosta, niin paukuissa olemisesta seuraava kiinnostuksen puute seuraa pääosin juuri tästä. Pajautus ei todellakaan aiheuta kohtuukäytöllä motivaationpuutetta kun on kyse sellaisista asioista, jotka oikeasti tuntuvat mielekkäiltä. Tehkää niitä asioita joita oikeasti haluatte. Silloin ganja lähinnä inspiroi. Jos olette eri mieltä, mitä todennäköisimmin hiisaatte liikaa tai ette omaa itsekunnioitusta.

Kuuntelen tässä samalla Shponglea ja mietin sitä, miten helvetin iso vaikutus psykedeeleillä on yhteiskuntaamme. On ihan hillitön määrä kaikkien alojen taidetta jota ei olisi olemassa ilman psykedeelejä. Valtavirtakulttuuri ei puhu tästä, mutta vitut siitä – käyttäkää huumeita jos koette saavanne niistä jotain irti, olkaa luovia, alkakaa tehdä juuri niitä asioita joita olette aina halunneet muttette ole koskaan uskaltaneet. Jos tuntuu ettette osaa tarpeeksi niin ette vain ole tajunneet mistä luovassa prosessissa on kyse: ette ensisijaisesti tee sitä muita vaan itseänne varten. Uskaltakaa, ja sitten kun luotte jotain aivan saatanan hienoa ja joku kysyy mistä ihmeestä saatte inspiraationne, niin älkää puhuko paskaa vaan myöntäkää rehellisesti että huumeilla on osansa asiaan.

Lakimuutoksia ei mitä luultavimmin tule tapahtumaan ennen kuin ihmiset alkavat puhua asioista rehellisesti ja suoraan. Näyttäkää, ettei huumeidenkäytössä tarvitse olla kyse aivojen rappeuttamisesta, todellisuuspaosta tai mistään muustakaan huumepropagandan syöttämästä paskasta, ja ettei huumeidenkäyttäjän tarvitse olla syrjäytynyt nisti. Niin kauan kuin uskotte että huumeidenkäyttönne on väistämättä ainakin vähän paha asia, niin juuri siten se tulee olemaan. Heti kun hyväksytte että olette vapaita yksilöitä ja moraalinne on omanne, kykenette päästämään irti perääntyvästä vikinästä.

Kukaan ei voi perustella lakia moraalilla. Kun on kyse ihmisille tärkeistä asioista, kukaan ei noudata lakia, ainoastaan omaa moraaliansa. Huumeidenkäytön kritisoiminen laittomuusargumentilla ei ole mitenkään yhteydessä käytännön todellisuuteen – ihmiset ajavat ylinopeutta, dokaavat alaikäisenä, imevät netistä laitonta materiaalia ja varastavat työpaikoillaan. Laki on vain hyvä tekosyy vastustaa asioita. Todellisuudessa, kun kyse on asioista joita ihmiset oikeasti haluavat tehdä, he seuraavat omia moraalisia ohjenuoriaan. Eivät ihmiset vältä toisten ihmisten murhaamista koska tietävät sen olevan laitonta vaan koska kokevat sen olevan väärin.

Älkää pyytäkö anteeksi sitä, että teette jotain joka tuntuu teistä oikealta ja mielekkäältä. Olkaa esimerkkinä, eläkää elämää joka tuntuu mielekkäältä ja inspiroivalta, luokaa maailmaan kauniita asioita ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne, myös niistä ahdasmielisistä kusipäistä jotka haluavat kieltää teiltä sellaisia kokemuksia joista heillä itsellään ei ole mitään käsitystä. Jokainen meistä tietää että kannabis rohkaisee tekemään radikaaleja ratkaisuja, kyseenalaistamaan, irroittautumaan normeista ja luomaan oman todellisuutensa. Se, etteivät monet silti tee niin, on pelkoa ja addiktiota sekä turvanhakuisuutta. Avaimet ovat omissa käsissämme, ja tiedämme että alitajuntamme rohkaisee meitä juuri siihen suuntaan: Tee se, tee se. Rationaalinen mieli kaipaa varmuutta jota ei koskaan ole tulossa. Elämä on uhkapeliä.

Thursday, March 6, 2008

HUUMESODAN PERSEYS


Autechre soi ja setä kertoo teille faktan: Huumesota, ja sen myötä päihdepoliitiikkamme on perseestä, ei mitenkään kevyen ujosti perseestä vaan superlatiivisesti käsittämättömän valtavalla tavalla perseestä. Se ei oikeastaan perustu juuri mihinkään muuhun kuin poliittiseen perseennuolentaan ja populismiin, väärinymmärryksiin, typeriin epätieteellisiin ja muutenkin järjettömiin oletuksiin, ja kuten niin usein vituillaan olevissa asioissa, sinänsä kivoihin, hyväntahtoisiin tarkoitusperiin.

Huumeet eivät ole vaarattomia, ne ovat tuhonneet elämiä, vähän niin kuin televisio, epäterveellinen ruoka, ihmissuhteet ja aseet. Mitkään näistä eivät ole ongelma yksinään, niistä muodostuu ongelma aina nimenomaisessa ympäristössä, tietynlaisten sosiaalisten konstruktioiden vallitessa, tiettyjen elämänpolkujen kautta, tietyissä käyttötarkoituksissa. Se, että muutkin asiat ovat haitallisia, ei tarkoita että huumeet eivät olisi. Se kuitenkin asettaa hieman erilaiseen valoon sen, mistä asiassa on varsinaisesti kyse.

Olen johtanut teitä harhaan. Tekstini tarkoituksena ei ole argumentoida huumeiden vaarattomuudesta tai vaarallisuudesta. Molempia on olemassa. Se on täysin irrelevanttia. Olennaista on se, että päihteiden vaarallisuus ei millään muotoa käy perusteluksi niiden laittomuudelle - tätä Suomessa asiasta kovaan ääneen lätisevät kannabisnistit eivät ole vielä tajunneet - että loputon ripulointi siitä, aiheuttaako se kannabis nyt skitsofreniaa vai ei, ei olennaisesti vaikuta siihen millaisia päihdepoliittisia ratkaisuja tulisi tehdä. Olemme juuttuneet täysin väärään keskusteluun.

Antaisin teille lähdeviitteitä mutta kun en jaksa vaivautua, eikä tämä ole sellainen blogi. Suomessakin on jo olemassa lähdeviitteillä varustettuja päihdepoliittisia asiablogeja, heitän ehkä linkkejä joskus. Tämä ei ole asiallinen blogi. Tämä on blogi, jossa kirjoittaja sanoo asiat suoraan niin kuin kokee niiden olevan. Tämä on propagandaa, avointa propagandaa, avointa siksi, että kirjoittaja usk- eiku tietää ajamansa asian olevan hyvin pitkälti niin kuin sanoo, ja tietää sen vuoksi myös faktojen puhuvan puolestaan. Asioista oikeasti kiinnostuneet kyllä ottavat laajemmin selvää sen sijaan että pitäisivät kynsin ja hampain väkisin kiinni vuosia sitten valitsemistaan näkökulmista. Minulle riittää kun sanon, etteivät oikeastaan mitkään olemassaolevat faktat tai tutkimukset puhu sen puolesta, että kieltolakipolitiikassa olisi MITÄÄN VITUN JÄRKEÄ. Jos olen väärässä ni antaa vittu palaa niitä perusteluja HETI. Käytännössä kuitenkin käy niin, että jos vielä olet kanssani eri mieltä, niin asiaan tutustuttuasi palaat tänne ja toteat että joo, kyllä se tais kuitenki olla oikeessa.

Kieltolaki ei vähennä käyttömääriä. Se on tosin täysin merkityksetöntä, koska huumeidenkäytön määrä ei kerro mistään muusta kuin huumeidenkäytön määrästä - Suomessa käytetään alkoholia suhteessa saman verran kuin monessa "sivistyneemmän euroopan maassa", mutta siitä huolimatta Suomessa alkoholiin liittyvät ongelmat ovat valtavan paljon suurempia kuin suurimmassa osassa muita maita. Tämä kertoo siitä, että käyttömäärät ja käytöstä seuraavat ongelmat eivät kulje käsi kädessä. Rautalanka: Päihteiden käyttö ei ole väistämättä paska juttu. Sinäkin käytät päihteitä. Tuskin käytät niitä ensisijaisesti siksi, että se on ikävää. Käyttömäärien lisäksi kieltolaki EI kuitenkaan myöskään vähennä käytöstä seuraavia ongelmia. Tämä on se olennainen "pieni" yksityiskohta.

Ymmärrätkö? Huumeiden käyttö EI KOSKAAN OLE ITSESSÄÄN PAHA ASIA, ei edes silloin kun ihmiset vetävät esimerkiksi pahimmillaan psykoottiseksi hötkyrobotiksi tekeviä stimulantteja tai aivotoiminnan hiljalleen sammuttavia ryynejä: Niitäkin voi käyttää ilman ongelmia, vaikka tämä harvinaista onkin. Kuinka harvinaista? Vaikea sanoa, kun ongelmattomat käyttäjät eivät liene innokkaimpia puhumaan asiasta avoimesti, omilla kasvoilla puhumaan. Päihteiden vaikutuksiin liittyy olennaisesti asenne jolla niitä käytetään. Psykoottisuus, hötkyily ja yleinen velttous astuvat kuvioon siinä vaiheessa kun homma lähtee käsistä, ja silloin ongelma myös yleensä jo näkyy päällepäin.

Kuvittele maailma, jossa huumeidenkäytöstä seuraa aina Absoluuttisen Pahoja Asioita: No vittu, kun ei silläkään ole mitään saatanan väliä - oli miten oli, laittomuus ei noita pahoja asioita vähennä edes sen vertaa kuin lusikallinen spermaa aamupalavoileivällä. Ja en nyt puhu ainoastaan kamanvetäjien oikeuksista, puhun ongelmista joita kriminaalipolitiikka aiheuttaa koko yhteiskunnalle. Se, että jengi vetää esimerkiksi suonensisäisiä huumeita laittomasti johtaa siihen, että heidän on korkeiden hintojen vuoksi tehtävä omaisuusrikoksia käyttönsä rahoittamiseen. Lisäksi heidän on hankittava, ts. koukutettava uusia käyttäjiä jotta heillä olisi ihmisiä joille paskaansa myydä. Toki valtion kontrolloimat huumelafkatkin mahdollistavat päihteiden tyrkyttämisen. Sekään ei ole ongelmatonta. Silti se on huomattavasti parempi kuin yksityiset ihmiset joiden on PAKKO saada tuotettaan myytyä. Ja sit toisaalta ihmisellä on myös oltava oikeus tuhota itseään ihan niin paljon kuin tahtoo. Ja tällainen oikeus toki onkin olemassa - tutustu perustuslakiin. Huumausainelaki rikkoo sitä. COMPRENDE?

Huumeiden laittomuus tulee yhteiskunnalle ihan helvetisti kalliimmaksi kuin huumeiden laillisuus. Kaikilla osa-alueilla, niin taloudellisilla kuin inhimillisilläkin. Ei tätä ole niin vaikeaa tajuta, mutta ymmärrän toki että jos haluaa väkisin pitää kiinni ajatuksesta "mutku huumeet on PAHOJA" niin voi olla vaikeaa hyväksyä sen tyhjäksitekevää argumentaatiota. Tosiasia on kuitenkin myös se, että sekä huumeiden puoltajien että vastustajien on järkevää puoltaa laillistamista.

Asiaan perehtymättömiltä idiooteilta kuulee myös omituisissa yhteyksissä ajatuksia siitä, kuinka huumeidenkäyttö tukee kansainvälistä rikollisuutta ja aiheuttaa tuotantoketjussaan valtavasti kärsimystä. Nii, miten tää nyt puoltaakaan sitä että huumeet tulisi pitää laittomana? Huumeiden käyttö ei ole maailmasta loppumassa, minä voin vaikka henkilökohtaisesti pitää siitä huolen jos kukaan muu ei jaksa - fakta on se, että huumeita käytetään ja se aiheuttaa paljon hyviä asioita, kuten myös paljon huonoja asioita (jotka taas ovat aina jollain tavalla näkökulmasta riippuvaista sontaa).

Se, joka väittää ettei huumeista koituisi hyviä asioita, on joko jotenkin täysin omituisella tavalla vammainen, tai sitten ei ole ollenkaan kiinnostunut kulttuurista tai teknologista, omituisuusvammaisuus ja epäkulttuurillisuus tosin lienevät jossain määrin limittäisiä, ts. sama asia. HUUMEIDENKÄYTTÄJIEN ANSIOSTA SINÄ KUUNTELET HYVÄÄ MUSAA PAITSI JOS KUUNTELET PASKAA MUSAA - LISÄKSI HUUMEIDENKÄYTTÄJIEN TAKIA SULLA ON INTTERNETTI JA HIIRI. Beatles ei ois tehny Sgt. Pepperiä ilman KAMAA ja ylipäätään huumemusiikin vaikutus ulottuu tänä päivänä streittien jeesusbändienkin musiikkiin. Piilaakson nörtit eivät olis tehneet suurta osaa keksinnöistään ilman psykedeelisiä huumeita - etenkin jos käytät Applen koneita niin googleta mitä Applen perustaja Steve Jobs sanoo LSD:stä. Perkele.

Huumeidentuotannosta jeesustelijat muuten kuitenkin käyttävät erittäin epäreilun kaupan tuotteita ilman että heitä vittuakaan kiinnostaisi niiden eettisyys - huumeidentuotannon sinänsä ihan olemassaolevat ongelmat ovat taas kerran ainoastaan vitun typerä keppihevonen jolla yritetään perustella paskoja ajatuksia. Ratkaisu: Laillistetaan huumeidentuotanto ja aletaan kauppaamaan reilun kaupan huumeita - se ei vitun varmasti korjaa kaikkia eettisiä ongelmia, mutta on joka tapauksessa nykytilannetta ainakin yksitoista, NIIN, AINAKIN TASAN YKSITOISTA kertaa parempi toimintamalli.

Idioottimainen päihdepolitiikkamme on syntynyt siitä ajatuksesta, että huumeilla on haittavaikutuksia, siispä ne pitää kieltää. No jeejee, kiva ajatus, mutta kun fakta vaan sattuu vuosikymmenien kokeilun ja miljoonien turhaan raunioitettujen elämien jälkeen olemaan se, etteivät kiellot vähennä käytöstä koituvia ongelmia, ei nyt, ei koskaan. Vähän kuin sensuuri lapsipornon, kiellot lakaisevat ongelmallisen käytön maan alle. Ongelmakäyttäjät eivät leimautumisen pelossa uskalla/kehtaa hakea apua ongelmiinsa. Kiellot lakaisevat ongelmattoman käytön maan alle. Harva ongelmaton käyttäjä tahtoo leimautua huumeidenkäyttäjäksi, koska laittomuuden sosiaaliset ja rikosoikeudelliset seuraamukset ovat vähintäänkin paskamaisia. Miksi minä, seitsemän laudaturin ylioppilas tahtoisin pilata lupaavasti alkaneen aikuisuuteni ja vaarantaa rakkaan työpaikkani leimaamalla itseni puhumalla aiheesta, jota useimmat pelkäävät ja demonisoivat siitä mitään tietämättä?

Et näe kasvoiltani huumeidenkäyttöäni - silmieni alla ei ole mustia pusseja, puheeni ei sammalla eikä hammasrivistöni ole harventunut. Silmissäni on kyllä omituinen kiilto, mutta se voi johtua aivan muista asioista (todennäköisesti kuitenkaan ei, ainakaan kokonaan). Minä tiedän tuottavani kauniita asioita siihen maailmaan, jossa sinäkin elät. Huumeet ovat vaikuttaneet minuun ensisijaisesti äärimmäisen positiivisesti, ja voin sanoa näin kieltämättä sitä että niillä on nurjakin puolensa. Tiedän etten ole ainoa, minä en ole niin erityislaatuinen ihminen että voisin varata tähän oikeutta ainoastaan itselleni.

Älä yritä tuomita kirjoitustani sen perusteella, että kerron käyttäväni päihteitä. Se ei vaikuta mitenkään esittämiini argumentteihin. Ne joko ovat paikkansapitäviä, tai sitten eivät. Tai siis on päivänselvää että ne ovat paikkansapitäviä. Identiteetistäni minä voisin valehdella mitä tahansa, mutta keksin nyt kuitenkin profiloitua avoimesti huumeidenkäyttäjäksi, koska se on mukavalla tavalla provosoivaa.

Kirjoittaja aikoi alun perin olla lätinäänsä kirjoittaessaan huumeessa, muttei sitten viitsinytkään. Kirjoittaja puhui paskaa laudaturien määrästä, todellisuudessa niitä on vain enemmän kuin yksi, ja niiden hankkimisen aikoihin kirjoittaja käytti HUUMETTA! Todennäköisesti kirjoittaja puhui paskaa muistakin yksityiskohdista joita ei teille kerrota, koska tämä on humoristinen blogi, humoristinen siksi että sitä todellisuus on. Tämä ensimmäinen kirjoitus oli nyt aika laaja, tulevat saattavat tulla olemaan tiiviimpiä ja yhteen aiheeseen keskittyviä, tai sitten eivät.