Tuesday, March 25, 2008

Lakipykälien soveltuvuudesta vessapaperiksi


Olen viime aikoina uhrannut säädyttömän monta hetkeä päihdepolittiselle pohdiskelulle. Olen myös, ihmisten kiihottumisen innoittamana, yrittänyt hahmottaa aihetta seuraavalle blogitekstilleni. Se on tässä, kuten viisaimmat jo saattoivat oivaltaa. Asia oli jokseenkin epäselvä kunnes kauniina kevätiltana poltin paukut ja annoin mieleni upota.

On ilmeistä, että ihmiset panikoivat, etenkin Suomessa, aivan liikaa siitä, mitä laki sanoo. Huumeidenkäyttäjät vetävät asian ehkäpä kaikista eniten överiksi. Sinänsä se on ymmärrettävää – huumeiden käytön kieltävät lakipykälät ovat kaikista vammaisimpia lakeja yhteiskunnassamme. Huumeet itsessään eivät yleisesti ottaen aiheuta paskaa, vaan ihmisten asennoituminen niiden käyttöön. Niiden käytön kieltäminen tuntuu täysin järjettömältä kun tajuaa tämän, puhumattakaan siitä itsestäänselvyydestä että kieltolaki loukkaa tasan jokaisen yksilön oikeuksia ja vapauksia.

Miksi siis sanon, että kamapäät panikoivat liikaa? Koska käytännössä ainakin Suomessa tilanne on se, että ihmiset voivat aivan vapaasti vetää niin paljon kamaa kuin tahtovat kunhan eivät häiritse muita. Yleisimmin ongelmia lain kanssa tulee silloin kun ihmiset urpoilevat tai tekevät liian ison jutun harrastuksistaan. On olemassa poikkeuksia, ja joskus poliisi voi oikeastikin olla sika. Useimmiten ongelmia ei kuitenkaan ole. Miksi vitussa ihmiset siis käyttävät niin paljon energiaa epämääräiseen negailuun siitä, että laki rajoittaa heidän yksilönvapauksiansa kun näin ei kuitenkaan käytännössä ole? Joo, hampunkasvatuksesta on mahdollista narahtaa mutta eivät ne sakot nyt niin isoja ole että ne todella estäisivät tätä harrastusta jos se oikeasti tuntuu tärkeältä. Työpaikan menetys ja muut nihkeät lieveilmiöt ovat myös mahdollisia, mutta ei niiden odottaminen ainakaan auta asiaa.

En tietenkään tarkoita sitä, ettei huumelakeja tulisi muuttaa. Puhun siitä, kuinka tärkeää on tiedostaa, että voimme käytännössä kuitenkin tehdä hyvin pitkälti juuri sitä mitä tahdomme. Hatsipäät kitisevät surullisen usein siitä, ettei Suomessa voi julkisesti puhua huumeista kuin yhdestä näkökulmasta. Mistä vitusta te sen tiedätte? Kuinka moni on yrittänyt? On muutama esimerkki siitä että poliitikot saattavat olla kusessa jos jäävät kiinni huumeista, mutta toisaalta on myös päivänselvää että heidän oma asennoitumisensa narahtamiseen vaikuttaa – jos yleisilme on anteeksipyytelevä, perseitänuoleva ja valehteleva ilman rohkeutta seisoja tekojen takana, niin ei ihmekään että ihmiset reagoivat negatiivisesti. Myöskään populistinen "kannabis pitää sallia muttei muita huumeita"-retoriikka ei toimi koska se on ilmiselvän epälooginen.

Jos tämän anteeksipyytelyn sijaan tultaisiin rohkeasti kaapista, kerrottaisiin rehellisesti mitä huumeidenkäyttö merkitsee omassa elämässä ja vältettäisiin populistista paskanpuhumista, olisi ihmisten mitä todennäköisimmin paljon helpompi omaksua normaaleista linjoista poikkeavia näkemyksiä, ainakin intuitiivisella tasolla. Älyllisen ja rationaalisen mielen suhteen homma on varmaankin vähän monimutkaisempi – ihmiset vastustavat aina uusia ideoita, mutta rehellinen ja avoin keskustelu tekee takuuvarmasti jonkinlaisen vaikutuksen jokaiseen kuulijaan, ja merkittävimmät muutokset ottavat aina aikansa. Sillä välin, vetäkää rohkeasti mutta kunnioittavasti henkeen ja tarjotkaa kokemattomille kavereillekin – he tulevat mitä luultavimmin kiittämään.

Jos haluatte että yleisen hyväksynnän määrä kasvaa, niin lopettakaa se vitun sekoilu, näyttäkää etteivät aivonne ole homehtuneet, älkää vetäkö niitä helvetin ryynejä jotka sumeuttavat viimeisetkin aivotoimintanne rippeet ja ylipäätään käyttäytykö kuin nistit. Unohtakaa se ajatus, että teidän tulisi nöyristellä tai antaa keinotekoisia vaikutelmia; eläkää laadukasta elämää, olkaa esimerkkinä muille, niin huumeita vastustavatkin alkavat ajan myötä tajuamaan ettei ongelma ole huumeissa. Unohtakaa myös se idioottimainen kuvitelma, että huumeidenkäyttäjän tai alakulttuuriin kuuluvan tulisi olla irrallaan yhteiskunnasta – jokainen meistä on osa sitä, ja on aivan saatanan paljon luovempi ratkaisu ymmärtää tämä ja keskittyä kehittämään, parantamaan ja edistämään sitä sen sijaan että paettaisiin vastuuta ja yritettäisiin, mahdottomasti, irtautua yhteiskunnasta. Vika on sinussa, ja vika on minussa. Vastuu on meillä.

Niin kauan kuin valehtelette tai peittelette asioita, ihmiset tulevat sen aistimaan. Otatte todella ison harppauksen eteenpäin huumekeskustelussa heti kun päätätte lopettaa paskanpuhumisen. Mitä luultavimmin kykenette myös käyttämään huumeitanne paremmin seurauksin kun otatte foliohatun päästä ja hylkäätte negatiivisen asenteenne.

Käytännössähän tämä tarkoittaa ehdottomasti myös sitä, että lopetatte typerän puolustelun ja vähättelyn: Esimerkiksi: Kannabis vaikuttaa lähimuistiin. Sen sijaan että yrittäisitte väkisin kiistää tämän, mitä jos kokeilisittekin täysin uutta lähestymistapaa: Lähimuistin katoaminen ei ole vika vaan ominaisuus, täysin ilmeinen ja looginen seuraus siitä, että psykedeelit lisäävät keskittymistä nykyhetkeen. Tietenkin se vaikuttaa lähimuistiin. Useimmissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole ongelma, joskin on tietysti esimerkiksi joitakin töitä joissa tämä ei ole hyväksi.

Kannabiksen passivoiva vaikutus taas liittyy, kuten Bill Hickskin aikoinaan vihjasi, pääosin siihen että pajauttaja tajuaa etteivät tehtävät asiat useinkaan ole vaivan arvoisia. Jos teette paskaduunia tai muuten vain jotain sellaista joka ei vittuakaan kiinnosta, niin paukuissa olemisesta seuraava kiinnostuksen puute seuraa pääosin juuri tästä. Pajautus ei todellakaan aiheuta kohtuukäytöllä motivaationpuutetta kun on kyse sellaisista asioista, jotka oikeasti tuntuvat mielekkäiltä. Tehkää niitä asioita joita oikeasti haluatte. Silloin ganja lähinnä inspiroi. Jos olette eri mieltä, mitä todennäköisimmin hiisaatte liikaa tai ette omaa itsekunnioitusta.

Kuuntelen tässä samalla Shponglea ja mietin sitä, miten helvetin iso vaikutus psykedeeleillä on yhteiskuntaamme. On ihan hillitön määrä kaikkien alojen taidetta jota ei olisi olemassa ilman psykedeelejä. Valtavirtakulttuuri ei puhu tästä, mutta vitut siitä – käyttäkää huumeita jos koette saavanne niistä jotain irti, olkaa luovia, alkakaa tehdä juuri niitä asioita joita olette aina halunneet muttette ole koskaan uskaltaneet. Jos tuntuu ettette osaa tarpeeksi niin ette vain ole tajunneet mistä luovassa prosessissa on kyse: ette ensisijaisesti tee sitä muita vaan itseänne varten. Uskaltakaa, ja sitten kun luotte jotain aivan saatanan hienoa ja joku kysyy mistä ihmeestä saatte inspiraationne, niin älkää puhuko paskaa vaan myöntäkää rehellisesti että huumeilla on osansa asiaan.

Lakimuutoksia ei mitä luultavimmin tule tapahtumaan ennen kuin ihmiset alkavat puhua asioista rehellisesti ja suoraan. Näyttäkää, ettei huumeidenkäytössä tarvitse olla kyse aivojen rappeuttamisesta, todellisuuspaosta tai mistään muustakaan huumepropagandan syöttämästä paskasta, ja ettei huumeidenkäyttäjän tarvitse olla syrjäytynyt nisti. Niin kauan kuin uskotte että huumeidenkäyttönne on väistämättä ainakin vähän paha asia, niin juuri siten se tulee olemaan. Heti kun hyväksytte että olette vapaita yksilöitä ja moraalinne on omanne, kykenette päästämään irti perääntyvästä vikinästä.

Kukaan ei voi perustella lakia moraalilla. Kun on kyse ihmisille tärkeistä asioista, kukaan ei noudata lakia, ainoastaan omaa moraaliansa. Huumeidenkäytön kritisoiminen laittomuusargumentilla ei ole mitenkään yhteydessä käytännön todellisuuteen – ihmiset ajavat ylinopeutta, dokaavat alaikäisenä, imevät netistä laitonta materiaalia ja varastavat työpaikoillaan. Laki on vain hyvä tekosyy vastustaa asioita. Todellisuudessa, kun kyse on asioista joita ihmiset oikeasti haluavat tehdä, he seuraavat omia moraalisia ohjenuoriaan. Eivät ihmiset vältä toisten ihmisten murhaamista koska tietävät sen olevan laitonta vaan koska kokevat sen olevan väärin.

Älkää pyytäkö anteeksi sitä, että teette jotain joka tuntuu teistä oikealta ja mielekkäältä. Olkaa esimerkkinä, eläkää elämää joka tuntuu mielekkäältä ja inspiroivalta, luokaa maailmaan kauniita asioita ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne, myös niistä ahdasmielisistä kusipäistä jotka haluavat kieltää teiltä sellaisia kokemuksia joista heillä itsellään ei ole mitään käsitystä. Jokainen meistä tietää että kannabis rohkaisee tekemään radikaaleja ratkaisuja, kyseenalaistamaan, irroittautumaan normeista ja luomaan oman todellisuutensa. Se, etteivät monet silti tee niin, on pelkoa ja addiktiota sekä turvanhakuisuutta. Avaimet ovat omissa käsissämme, ja tiedämme että alitajuntamme rohkaisee meitä juuri siihen suuntaan: Tee se, tee se. Rationaalinen mieli kaipaa varmuutta jota ei koskaan ole tulossa. Elämä on uhkapeliä.

3 comments:

Anonymous said...

Hyviä ajatuksia, mutta kirjoitustyyliltään lässähtänyt ja saarnaava. Minne katos ensimmäisen osan lennokkuus ja ytimekkyys?

Anonymous said...

Sinänsä ironista, että kirjoitat anonyyminä, etkä esim. omalla nimelläsi.

Anonymous said...

Hunter S. Thompsonin sanoin elämme pelon valtakunnassa.